You'll be in my heart

"Laukkasimme yli merten ja maan,

yhdessä pysymme ainiaan.

Aurinkorantaa pitkin kuljimme,

aina valoon päin me lensimme.

Ainoastaan Minä ja Sinä liidimme,

yli niittyjen me kiidimme,

aina valoon päin me lensimme,

pimeys sai jäädä allemme.

Kukaan tai mikään ei voi meitä erottaa,

ystävyys sen näin sanoa saa.

Kukkulalla toisiamme katselimme,

annoin suukon Sinun otsallesi.

Harjasi hulmusi tuulen mukaan,

meitä ei voi erottaa kukaan.

Ruskea karvasi kiilsi punaisena,

tunsin itseni rinnallasi pienenä.

sinä suojelet minua pimeydeltä.

Tamma joka uskaltaa lentää yli

merten, maiden ja pilvien minä selässä."

Rupesin tässä muistelemaan edesmennyttä hevostani Rolindea "Roosaa" , jonka kanssa vietin elämäni parhaat 2 vuotta. Tämä ei ole minulle vieläkään mitenkään helppo aihe puhua yms.. Olen ehkä yrittänyt jo tavallaan unohtaa kaiken, mutta välillä asia tulee mieleeni. Roosa lopetettiin tämän vuoden tammikuussa olkanivelen irtoamisen vuoksi.. En voi ymmärtää miten näin pääsi käymään.. Vielä tapaturmaa ennen puhuimme siitä kun Roosa oli annettu takaisin entiselle omistajalleen varsomaan ja viettämään ansaittuja eläkepäiviä.. "Eihän se mihinkään kuole?" "Ida kyllä sinä sitä tulet näkemään, ja voithan liikuttaa sitä vielä?" Nämä sanat tulevat mieleeni kun mietin tapahtunutta.. Kaikista vaikeinta on käsittää se että en enää koskaan näe sitä. Roosalta oli juuri leikattu sokea silmä pois, on ehkä ihan hyvä että en nähnyt sitä huonossa kunnossa. Vaan viimeiset hetkemme olivat mukavat ja tehtiin sitä mistä Roosa tykkäsi. Nyt ainakin tiedän että sillä on parempi olla eikä se joudu enää kärsimään mistään.. Roosa opetti minulle enemmän kuin kukaan muu hevonen ja saan olla ylpeä että olen saanut tuntea sen:)

Lepää rauhassa rakas hevoseni