torstai 11. huhtikuuta 2013

London 2O13

Heippa vaan kaikille! En ole kirjoitellut piiiitkään aikaan, koska olen ollut viime viikon Lontoossa! Wilhoa on hoitanut kaverini Carita ja he pärjäsivät oikein hyvin keskenään;) Tiistaina ponilla kävi hampaiden raspaaja.. Muutamia piikkejä/koukkuja löytyi takimmaisista hampaista sekä yksi hammas oli lähtenyt irti ja uusi alkanut jo kasvamaan. Mitään dramaattista ei kuitenkaan löytynyt mikä on ihan hyvä! Tässä muutamia kuvia Lontoosta, joka oli yksi parhaista paikoista missä olen käynyt!:) Ohjelmassa oli kaikki perusnähtävyydet, Madame Tussaudsin museo sekä One Directionin keikka O2 areenalla! 
































sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Valmennus

Lauantaina oli taas Riikan valmennukset. Wilpu oli melko virtaisa kun lähdettiin tallilta käpyttelemään maneesille. Kävin vähän ottamassa alkuraveja maastossa ja poni oli sitä mieltä että mennään mielummin laukkaa:D
Riikka halusi että laitan gramaanit että vähän nähdään miten se niiden kanssa toimii. Harjoiteltiin aivan perusasioita kulmien ratsastusta aluksi käynnissä ja sitten ravissa. W oli sitä mieltä että ne kulmat voi helposti oikoa ja niihin ei tarvi mennä eikä suoralla uralla tarvi mennä suoraan....... Siinä jonkun aika niitä jankattiin ja loppujen lopuksi kaikki alkoi sujua! Sitten otettiin pääty-ympyrällä harjoitusravia ja siitä laukannostoja kivasta rennosta ravista. Minähän pompin siellä kuin perunasäkki, mutta lopulta ehkä pystyin istumaan paremmin:D Riikan mielestä Wilpu oli pyöristynyt ja saanut lisää pyöreyttä takapäähän!:)
Kiva kuulla muiltakin jotka eivät sitä koko ajan näe, että miten me ollaan edistytty. W oli kuulemma myös ratsastettavuudeltaan paljon paremman näköinen kuin viime kerralla.

Tässä tämmönen nyyhkyvideo ponskista;D ja kanavalta löytyy video myös valmennuksesta, mutta tää ei anna mun linkata sitä tänne?!


torstai 21. maaliskuuta 2013

Viikkokatsaus

Postaus taukoa on ollut taas vaihteeksi viikko, en vain yksinkertaisesti ole kerennyt kirjoitella.
Mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut.. Viime viikonloppuna hyppäiltiin pystyä ja pysty okseria. Hyvin meni lukuunottamatta muutamia huonoja lähestymisiä, vinoutta yms.. nekin saatiin kuitenkin aika hyvin korjattua:) Alkuviikosta oli lepari ja parina päivänä siskoni on käynyt läpi ratsimassa ponin pellolla. Eilen käytiin mukava maasto kaverini ja siskoni kanssa. Wilho rentoutui tosi hyvi ja oli kivan ryhdikäs:) kuten yleensä hepat maastossa ovat aivan eriä kuin kentällä.









torstai 14. maaliskuuta 2013

BANNERIKISA!

Kaikki vaan rohkeesti osallistumaan!:)

Kuvapläjäys


Eilen oli aivan mahtava ilma lukuunottamatta -20c pakkasta.. Aateltiinkin kaverini Roosan kanssa että lähdetään heppojen kanssa maastoon "rentoutumaan". Reissu oli aivan mahtava! Maastot oli huippukunnossa, aurinko paistoi ja hepat oli rauhallisia. Ravailtiin paljon, annettiin heppojen mennä ihan vapaasti. Laukkaa ei tällä kertaa otettu ollenkaan. Juuri kun palasimme tallillepäin, niin Roosa hoksasi että reitillä käveli ihminen? Joita nyt ei yleensä nää yksinään hevosreiteillä.. Mentiin lähemmäs ja nähtiin kolme heppaa meidän tallin 2 pv varsaa sekä suokki varsa.... Tallin omistaja ja Carita olivat ottamassa niitä kiinni huonolla menestyksellä:D Varsat juoksenteli teillä, metsissä ja missä sattuu, mutta saimme sitten ajettua ne tallille ja takaisin tarhaan. Ja kaikki tämähän tapahtui sen takia kun olin unohtanut laittaa sähköt takaisin päälle Wilhon tarhasta hakemisen jälkeen:D 


Kuvailin kaverini kameralla Wilpua kun menin tallille. Otokset on melko proo;)
Tänään oli ponilla lepopäivä.. Huomenna menen aamulla tallille, katsotaan mitä saadaan aikaseksi. 
















tiistai 12. maaliskuuta 2013

it was worth it

Heippa taas!

Sunnuntaina Wilholla oli vapaapäivä.. En ehtinyt tallille kun oli taas sellainen työvuoro.
Eilen menin pellolla meidän minikentällä vilpulla vähän kaarevia kiemurauria, taivuttelua yms..
Wilho oli aika virtaisa ja olisi halunnut rueta laukkailemaan pitkin peltoja eikä tehdä töitä. Minä olin asiasta eri mieltä ja tehtiin siis töitä!:D Poni oli kiva ja virtaisa hyvin meni.. En kerkeä enempää kirjoittaaa.. :D see yaa Koitan joku päivä taas saada videoita yms:)





lauantai 9. maaliskuuta 2013

Viikkokatsaus + videoita

Kirjoittelutaukoa taas vaihteeksi, mutta ei vain yksinkertasesti ole ollut aikaa kirjoitella..
Ke,To oli ponilla vapaata koska sai sen takakenkänsä irti, mutta onneksi kengittäjä saatiin paikalle.
Perjantaina menin pikaisesti 20-30min pellolla askellajit läpi sekä vähän hangessa. Kyllä ponski tykkäsi kun mentiin vähän rennommin ilman mitään erityisempiä vaatimuksia:D Sain vähän videonpätkää pelto hommista..


Tänään ajattelin vähän hypätä. Mentiin maneesille ja tehtiin Caritan kanssa, apupuomi+ristikko+17m+ristikko. Tää oli siis toinen kerta kun hyppään ponilla ja luultavasti eka kerta kun se meni linjaa/sarjaa. Minusta meni kutakuinkin hyvin ja W älys homman idean. Alussa mentiin vähän kiemurrellen, loppujen lopuksi saatiin pari suoraa. Tässä pätkiä hypyistä:) lentelen välillä minne sattuu, mutta kutakuinkin pysyttiin kyytillä;)


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Jumping

Elikkäs eilen vähän hypittiin ponin kanssa pikku ristikkoa maneesilla. Ajattelin että täytyy kyllä käydä testaamassa nyt että miten estehommat sujuvat, kun onhan W ollut mulla nyt about 3kk.. Laitoin normaali ristikon ja eteen apupuomin sekä ristikon jälkeen sivuille apupuomit, että esteen jälkeen eteneminen jatkuu suoraan. Laitoin myös kolme maapuomia veryttelyksi.

Noh itse "tarinaan".. Tätini oli jo siinä vaiheessa ehtinyt kävelyttää hyvät alkukäynnit ponille sillä välin kun minä kasasin näitä virityksiä. Aloittelin kevyessä ravissa ja poni oli aivan ihmeissään että woooou! Mitä nyt tapahtuu? Mentiin pää pystyssä kamelina ja niiin herkkänä että pohetta ei pystynyt juurikaan käyttämään. Siinä hetken ravailtuamme otettiin muutamat lähestymiset maapuomeille. Wilho ylitti ne kivasti ja se onkin sille jo aika tuttua hommaa. Otettiin myös muutamat laukat molempiin suuntiin. Ne menivät tosi kivasti ja ponilla on alkanut tulemaan laukkaan jo pyöreyttä sekä se on alkanut "polkemaan" alleen paremmin. Työtähän vielä on, mutta tyytyväisiä ollaan tämänhetkiseen tilanteeseen! 

Sitten otettiin ensimmäinen lähestyminen ristikolle, jonka päät olivat ehkä noin 60cm korkeudella. Noh Wilholle se oli niinkin helppo homma että se astui sen yli -.- Lähestyminen tuli suoraan ja esteen jälkeen jatkettiin jopa suoraan. Nostettiin sitten puomien päät 80cm korkeudelle että tehtävässä olisi edes jotain haastetta.. Taas suora lähestyminen hyvässä tempossa keskelle ristikkoa, ja poni jopa hyppäsi ristikon ja jatkoi laukassa sen jälkeen. Otettiin muutama lähestyminen vielä ja tavoitteena oli suorat lähestymiset, tähtäys ristikon keskelle sekä suoraan jatkaminen esteen jälkeen. Muutaman kerran tuli väärä laukka, mutta korjattiin hienosti ravin kautta oikeaan. Muutamien hyppyjen jälkeen poni alkoi väsyttämään ja oli tullut hyviä hyppyjä niin siihen oli hyvä lopettaa:) Kaikin puolin olin siis taas yllättynyt Wilhon taitoihin! 

Tänään piti olla kengitys, mutta kengittäjä ei päässytkään paikalle. Aikoi tulla huomenna tai viimeistään torstaina. Ihan hyvä vaan että mahdollisimman äkkiä, koska W oli saanut potkaistua toisen takakengän pois.... 

Tässä vielä videomatskua hypyistä:) Huippu biisillä varustettuna! 



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Videokooste!

Wilholla olen muutamina päivinä mennyt pellolla sekä ollut lepoa ja vielä yksi maastokin, joka oli aika säätämistä. Menin ekan kerran kokeilemaan miten Wilho käyttäytyy yksin maastossa. Oli se aika jännittynyt, mutta ravattiin ja laukattiin silti. Laukassa tuntui ettei ole jarruja, mutta onneksi vältyttiin vahingoilta btw.. lumipenkkaan ohjausta siis:D

Tänään mentiinkin sitten maneesiin ihan kahdestaan! ja Wilpu oli sitä mieltä että se on ihan hirrrveeen jännää. Laitoin puhelimeni maneesin reunalle ja videokuvaus asentoon, joten nyt saatte nähdä ihan sitä ratsastusta sitten videolta. Laitoin sen vähän huonosti yms kaikkea muuta ihanaa, mutta kyllä siitä jotain näkee. Puolen tunnin pätkän se kuvasi ja nyt olen sitten illan yrittänyt pätkiä sitä yms..

Aloitettiin ihan normi veryyttelyllä käyntiä, ja sitten ravia ilman mitään vaatimuksia. Wilho oli tosi jännittynyt ja pää pystyssä kuin mikäkin kirahvi, mutta niin se on melkeimpä aina kun maneesiin mennään. Se tuntuu sen mielestä olevan vieläkin niin jännä paikka vaikka on oltu siellä muutamat sata kertaa.. Tein paljon voltteja, ympyröitä, koko rata leikkaa sekä kaarevaa kiemura uraa. Koitin vähän harjoitus raviakin, mutta oli vatsalihakset sen verran kipeät eilisen kahvakuula treenin jälkeen että jätin sen sitten myöhemmälle. Poni rentoutui loppujen lopuksi ihan ok kivasti. Otettiin vielä laukannostoja sekä laukkaa ympyrällä että koko maneesissa. Aluksi tuntui että poni lähtee kirjaimellisesti käsistä vauhti oli tosi kova, mutta muutaman noston jälkeen homma rauhoittui ja pystyttiin jatkamaan normaalisti.




tiistai 26. helmikuuta 2013

sunny and windy day


Menin tallille heti aamusta, koska työt alkoivat klo 15.15 Siivosin Wilhon karsinan, joka oli aika järkyttävässä kunnossa kuten aina.. Otin sen sisälle ja harjailin oikein kunnolla pyöritys sualla karvaa pois nimittäin sitä tippuu nyt aika kivasti niistä kohdista missä sitä on. Aluksi ajattelin että mennään raviradalle ravailemaan yms.. mutta sinne päästyämme oli aivan hirveä tuuli että ei siinä vaiheessa enää ollut kummallakaan hauskaa, joten mentiin sitten pellolle. Taas ihan perusratsastus käynti,ravi, eteen alas rennoksi.. laukkaa en ottanut tällä kertaa. Meni tosi kivasti ja lopetin heti kun sain haluamani asian tehtyä hyvin ponin kanssa.. ja siihen meni vain 30min ;) edistystä! 

Yritän joku päivä saada kuvaajaa että sais vähän kuvia/videoita!

Tässä mun pikku söpöydet Wanda & Wilma <3



maanantai 25. helmikuuta 2013

Hit me when your best shot

Todaaay mentiin taas pellolla askellajit läpi hakien rentoutta ja suoruutta. Alussa taas oli Wilhon periaate että pää pystyssä lujaa vaan! Olin asiasta vähän erimieltä ja harjoiteltiin miten sitä oikein kuljetaan nätisti.
Aikamme veryyteltiin ja otettiin sitten laukannostot molempiin suuntiin. Ja tuli taas onnistumisen tunteita:) Wilho nosti laukan suoraan käynnistä oikeassa kierroksessa ilman ylimääräistä ravipätkää! 
Toinen suunta on sille vähän vaikeampi ja siinä se nosti muutaman kerran väärän laukan, mutta ravin kautta korjaamisella sieltä tuli se oikea. Tavoitteeni onnistui tälläkin ratsastuskerralla W oli paljon suorempi sekä rentoutui tosi kivasti. Huomenna menen aamulla tallille saapas nähdä mitä keksitään:)